Yhtiö

Studyo on perustettu kesällä 2018 ajatuksella “intohimo kehittyä ja kehittää”

Tämä periaate on kantanut meitä tähän saakka jalostuen arvoiksi

  • Rehellisyys
  • Arvostus
  • Jatkuva oppiminen

Arvomme näkyvät päivittäisessä työssä niin sisäisesti kuin asiakkaidemme suuntaan.

Rehellisyys tarkoittaa vakaata eettistä selkärankaa, johon päivittäiset päätöksemme pohjaavat. Emme lupaa liikaa ja emme puhu muunneltua totuutta toisillemme emmekä asiakkaillemme. Osaamme pyytää anteeksi, mikäli epäonnistumme.

Arvostus on kivijalka, jonka päälle rakennamme niin asiakassuhteemme kuin työyhteisömmekin. Kohtelemme kaikkia, kuten haluaisimme itseämme kohdeltavan.

Jatkuva oppiminen on kiehtovaa! Haastamme niin itsemme kuin asiakkaamme nostamaan rimaa ja oppimaan uusia ja parempia toimintatapoja joka päivä, minkä uskomme tarjoavan parhaan lähtökohdan tulosten saavuttamiseen.

Lupaamme myös sen, että meidän kanssamme on verrattoman mukava tehdä töitä! Yhtiö on kasvanut nopeasti ja kannattavasti, ja tänään meillä 14 huikeaa tiimiläistä kolmella toimipisteellämme: Helsingissä, Kuopiossa ja Tampereella.

Studyo Oy on osa Netum Group Oyj:tä. Tutustu Netumiin täällä: www.netum.fi

Eino Lindberg
Ohjelmistokehittäjä
etunimi.sukunimi@studyo.fi
Heidi Salakari
Ohjelmistokehittäjä
etunimi.sukunimi@studyo.fi
Juha Leppälä
Ohjelmistokehittäjä
etunimi.sukunimi@studyo.fi
Lauri Latva-Kyyny
Järjestelmäylläpitäjä
etunimi.sukunimi@studyo.fi
Liisa Rusanen
Toimitusjohtaja
+358 40 738 9238
etunimi.sukunimi@studyo.fi
Mikko Jänis
Konsultti, tuoteomistaja (Fokus, Valo)
etunimi.sukunimi@studyo.fi
Mikko Liukkonen
Ohjelmistokehittäjä
etunimi.sukunimi@studyo.fi
Mikko Montonen
Ohjelmistokehittäjä
etunimi.sukunimi@studyo.fi
Niko Penttinen
Tuoteomistaja (Atomi Education)
+358 40 4876 941
etunimi.sukunimi@studyo.fi
Simo Tiainen
Ohjelmistokehittäjä
etunimi.sukunimi@studyo.fi
Tatu Hautamäki
Ohjelmistokehittäjä
etunimi.sukunimi@studyo.fi
Teemu Vilkman
Ohjelmistokehittäjä
etunimi.sukunimi@studyo.fi
Toni Arvilommi
Ohjelmistokehittäjä & Käyttöliittymäsuunnittelija
etunimi.sukunimi@studyo.fi
Tuomas Pulliainen
Konsultti, tuoteomistaja (AtomiSign, Spark, Happi)
etunimi.sukunimi@studyo.fi

Ota yhteyttä

Kiitos, viestisi on vastaanotettu!
Pahoittelut! Jokin meni vikaan kun lähetimme viestiä, yritä uudelleen.

+358 40 738 9238 / Liisa Rusanen

etunimi.sukunimi@studyo.fi